Kategoria: Uutinen

8 artikkelia

Havainneilmakuva pohjoisesta Laakson sairaala-alueelle. Suuria valkoisia rakennuksia puistomaisessa ympäristössä.

HUSin yhtymäkokous hyväksyi LYS-​hankesuunnitelman ja kustannukset 15.3. 

Laakson yhteissairaalan allianssi rakentaa kaksi uutta sairaalaa Laaksoon ja yhden Ohkolaan Mäntsälään.

Louheenajoa lauantaisin Lääkärinkadulla

Liikenteenohjaajat varmistavat turvallisuutta.

Korkeita taloja, ihmiset kävelevät puistossa, jossa on vihreitä puita.

Tutustu 12.12. asukasinfon materiaaleihin

Katso tilaisuuden tallenne ja diat sekä vastaukset yleisön esittämiin kysymyksiin.

Autoja kadulla talvinen kaupunki, harmaa taivas.

Nordenskiöldinkadun työmaa valmistuu joulukuun alussa

Kivityöt vievät aikaa pakkasaikaan.

Ilmakuva, työmaa, jossa pieniä työkoneita. Kolme valkoista sairaalarakennusta kaupungissa.

Terveysaseman purkutyömaa valmistui

Purkutyömaa on valmistunut tämän syksyn osalta. Kaikkiaan betonia on siirretty tontilta pois 25 000 tonnia.

Valkoisia sairaalarakennuksia yläviistosta kuvattuna.

Muutoksia esitetään Laakson yhteissairaala -hankkeen laajuuteen ja kustannuksiin

Esitämme päivityksiä rakentamissuunnitelmiin ja -kustannuksiin. Asia etenee Helsingin kaupungin ja HUSin politiikkojen päätettäväksi.

Laakson ratsastuskenttä keväällä 2022

Laakson ratsastuskenttä kokonaan työmaa-alueeksi lokakuussa 

Auroran pihan liikennejärjestelyt

Auroran sairaalan pääportilla alkaa katutyö