Geotermiset energiakaivot

Laakson kentällä aloitetaan ensimmäisen syvän geotermisen energiakaivon poraustyöt kesällä 2026. Energiakaivon tavoitesyvyys on noin 3500 metriä. Syvät geokaivot ovat osa sairaala-alueen energiajärjestelmän kokonaisuutta.

Laakson kentälle porataan 600 metriä syvä vesikaivo ja ainakin yksi yli 3 kilometriä syvää geotermistä energiakaivo. Mikäli ensimmäisen kaivon toteutus onnistuu, sopimus mahdollistaa kahden vastaavan kaivon tilaamisen samoin ehdoin kuin ensimmäinen kaivo. Kaivojen suunnittelusta, porauksesta kalustamisesta, testiajoista ja lopulta käyttökoulutuksesta tilaajan edustajille vastaa Hanjin D&B Ltd.

Kaivoista nousevalla vedellä tarpeen mukaan lämmitetään tai viilennetään parhaillaan rakennettavan Laakson yhteissairaalan rakennuksia.

Töiden eteneminen

Valmistelevat työt aloitettiin paalutuksella Laakson kentällä huhtikuussa. Toukokuussa työmaalle valetaan betonilaatta painavaa porauskalustoa varten.

Poraustyöt alkavat 600 metriä syvän vesikaivon porauksella kesäkuussa, josta otetaan syvän geotermisen energiakaivon poraukseen tarvittava vesi. Ensimmäisen syvän geotermisen poraus alkaa myöhemmin kesällä.

Ota yhteyttä

Vastaamme kysymyksiin ja kerromme hankkeesta mielellämme lisää. Laita meille viestiä infosähköpostin kautta: [email protected]

Jaamme tietoa hankkeesta kaikille sidosryhmillemme

Julkaisemme tietoja hankkeesta sitä mukaa, kun ensimmäisen syvän geokaivon poraaminen edistyy. Testiajoista ja myöhemmin kaivon tuotannosta saatavat tiedot jaetaan tutkimusyhteisön, alan ja suuren yleisön käyttöön. Julkisena toimijana Laakson yhteissairaalan tahtotila on, että toteutettava geokaivohanke tulee edesauttamaan alan tutkimusta, koulutusta ja osaamista.

Hyödylliset linkit