Nordenskiöldinkadulla tietöitä

Liikenne kulkee muutaman viikon ajan yksikaistaisena. Teemme lähiaikoina myös jonkin verran yötöitä, joista tiedotamme erikseen.

Nelikaistainen tie, jonka yksi kaista katkaistu tietyömaan vuoksi. Välissä kulkevat raitiovaunukiskot.
Nordenskiöldinkatu 13.7.2022.

Olemme aloittaneet kaivuutyöt Nordenskiöldinkadulla. Yksi ajokaista on kerrallaan poissa käytöstä. Tällä hetkellä liikenne on yksikaistaista Auroransillalta jäähallin ja Mannerheimintien suuntaan.

Väliaikaiset liikennejärjestelyt on selkeästi opastettu, ja liikenne kulkee yksikaistaisella puolella turvallisuussyistä hieman normaalia hitaammin (30 km/h).

Toivottavasti kesäaika on sen verran hiljaista, ettei suurempia ruuhkia pääse syntymään.

Työt etenevät tulevina viikkoina rautatiekiskojen läheisyyteen, ja silloin teemme Nordenskiöldinkadulla myös yötöitä. Yöaikana työskentelyn ansiosta emme joudu katkaisemaan raitiovaunuliikennettä missään vaiheessa, mutta pientä ääntä työskentely voi toki öihin tuottaa. Tiedotamme tarkemmista ajankohdista myöhemmin.

Työt Nordenskiöldinkadulla jatkuvat pitkälle elokuuhun. Pahoittelemme aiheuttamaamme häiriötä.

Jos haluat kysyä tai antaa palautetta, löydät yhteystietomme Ota yhteyttä -sivulta.