Nordenskiöldinkadun työmaa valmistuu joulukuun alussa

Kivityöt vievät aikaa pakkasaikaan.

Autoja kadulla talvinen kaupunki, harmaa taivas.
Liikennettä Nordenskiöldinkadulla 25. marraskuuta.

Nordenskiöldinkadun liikennettä on hidastanut kuukausia Laakson yhteissairaala-hankkeen putkityömaa, joka valmistuu joulukuun alkupuolella.

Kaksi autokaistaa on nyt auki Pasilan suuntaan. Töölön suuntaan autot kulkevat vielä yhdellä kaistalla. Nordenskiöldinkadun eteläpuolen kävely- ja pyörätie on edelleen kapea.

Putkityömaan pitäisi valmistua kokonaan 9.12. mennessä. Marraskuussa alkaneet talvikelit ovat hidastaneet kivitöitä. Kiviä ei voi hakata jäiseen maahan, vaan maa täytyy ensi sulattaa, minkä vuoksi työ on vie tavallista kauemmin.

Miksi työmaan lopetus lykkääntyi talvikeleihin saakka?

Maan alta löytyi töihin vaikuttavia yllätyksiä. Esimerkkinä mainittakoon pyörätien alla kulkeneet kaukolämpöputket, joiden vuoksi kävelijät ja pyöräilijät joutuvat kulkemaan nyt todella kapeasta kohdasta Nordenskiöldinkadun eteläpuolella.

Katualueella rakentajat ovat työskennelleet pitkään öisin noin kolme tuntia kerrallaan, jotta raitioliikenne on voinut kulkea normaalisti.