Urheilukadulta kaadetaan neljä puuta katutyön alta 

Uusia puita istutetaan katuremontin valmistuttua.

Katupuita kasvaa kadun varressa.
Urheilukatu 20.3.2024.

Urheilukadulla on alkamassa katutyö, jonka vuoksi kadun varresta joudutaan kaatamaan neljä yksittäistä puuta. Ne sijaitsevat kadulle tulevien uusien vesi- ja viemäriliittymien kohdalla. Muut katupuut säilyvät.  Suunnitelman mukaan alueelle istutetaan uusia puita, kun katuremontti on valmis.

Puut poistetaan 25.3. alkavalla viikolla, sillä Helsingin kaupungin käytäntöjen mukaan kaadot tehdään ennen lintujen pesintäkauden alkua.  

Urheilukadun saneerauksen tilaaja on Helsingin kaupunki, päätökset urakoitsijasta ovat kesken. Katuremontti tehdään Reijolankadun ja Lääkärinkadun väliltä.  

Uusi sairaala tarvitsee suuremmat vesi- ja viemäriliittymät 

Urheilukadun katutyö tarvitaan, sillä Laakson sairaala-alueen uudet rakennukset vaativat entistä suuremmat vesijohto- ja viemäriliittymät alueelle. Katuremontin yhteydessä uusitaan putket ja rakennetaan esimerkiksi hulevesilinja, jonka avulla sadevedet eriytetään jätevedestä katuosuudella.  

Rakentajat uusivat myös kadun pintarakenteet ja osan kaukolämpölinjasta.   

Katutyön aikataulusta ja etenemisestä kerrotaan tarkemmin lähempänä työn aloitusta.