Työmaatien teko alkaa Laakson sairaala-alueelta Laaksonkentälle

Uusi työmaatie parantaa turvallisuutta ja vähentää liikennettä ja mahdollisia ruuhkia Töölössä.

Ylhäältäpäin otettu kuva työmaasta, jonka läpi kulkee piirretty punainen nuoli.
Uusi työmaatie on merkitty oranssilla nuolella. Dronekuva: Destia.

Louhintatöiden käynnistymisen lisäksi työt etenevät myös Laaksonkentän puolella. Uuden työmaatien rakentaminen alkaa Laakson sairaala-alueelta Laaksonkentälle helmikuussa.

Rakennettava työmaatie kulkee Laakson sairaala-alueelta ramppia pitkin Laaksonkentälle sekä edelleen Auroran sairaala-alueen liittymästä Nordenskiöldinkadulle.

Tontilta poistetaan puita

Invalidiliiton kuntoutuskeskuksen tontilta joudutaan kaatamaan 17 puuta työmaantien alta. Sairaala-alueelle istutetaan kuitenkin uusia puita rakennushankkeen valmistumisvaiheessa.

Myös Laakson sairaala-alueen muuriin tehdään aukko.

Rakennustöiden loputtua työmaatie puretaan ja alue ennallistetaan.

Teko kestää pari kuukautta

Työmaatien alle rakennetaan ensin putkilinjoja, joiden kautta uudet putket vedetään sairaala-alueelle. Putkikanaalien teko vaatii jonkin verran kanaalilouhintaa. Tien rakentaminen vie aikaa noin kaksi kuukautta.

Asuinkaduille ei työmaaliikennettä

Uusi työmaatie parantaa turvallisuutta ja vähentää liikennettä ja mahdollisia ruuhkia Töölössä, sillä kuorma-autojen ja rekkojen ei tarvitse ajaa kapeiden asuinkatujen kautta. Muun muassa louhetta kuljettavat kuorma-autot ajavat työmaatietä pitkin.

Kun rakennustyöt ovat valmistuneet, työmaatie puretaan ja alue maisemoidaan entiselleen. Ratsastuskenttä palaa takaisin Laaksonkentälle. Rakennustyöt valmistuvat kokonaisuudessaan vuonna 2030.

Pahoittelemme häiriötä.