Taidetta sairaalaan

Taideohjelman teema "elonkierto" viittaa luonnon kiertoon ja ihmisen elämänpolkuun.

Neljä ihmistä seisoo lumessa taustallaan suuri rakennus.
Kuinka sairaalaa ympäröivää luontoa voisi välittää sisälle rakennukseen, on yksi asia, jota taideohjelmassa pohditaan.

Muistat todennäköisesti Siltasairaalan aulan seinässä olevan jättiläisruusun ja Uuden lastensairaalan pihassa seisovan jättimaljakon. Todennäköisesti olet unohtanut, millainen Myllypuron terveysaseman aula on, mutta melko varmasti muistat suurikokoiset maalaukset terveysaseman seinillä.

Taide luo iloa ja lohtua myös surullisiin ja äkillisiin tilanteisiin sairaalamaailmassa. Se lohduttaa ja vie ajatukset muualle vähäeleisessä sairaalaympäristössä.

Taideohjelma kestää vuosia

Laakson yhteissairaala -hankkeessa taideohjelman suunnittelu on jo aloitettu, vaikka valmiit sairaalat avautuvat vasta vuosien päästä. Monivuotista prosessia luotsaa eteenpäin taidekuraattori Ki Nurmenniemi. Taideohjelmaa johtaa nelihenkinen taidetoimikunta, jossa on muun muassa edustajat sairaalan omistajatahoilta.

”Tehtäviini kuuluu muun muassa taideohjelman teeman konseptointi, sopivien taiteentekijöiden löytäminen ja esittely taidetoimikunnalle. Lisäksi koordinoin tilausprosessia,” Ki kuvaa työnjakoa.

Kattoteema elonkierto sitoo teokset yhteen

Ki kertoo, että tulevia teostilauksia sitoo yhteen teema ”elonkierto”. Aihe viittaa niin luonnon kiertokulkuihin, ihmisten elämänpolkuihin kuin sairaala-alueen lähiympäristöön.

”Olisi hienoa rakentaa taiteen avulla vuoropuhelua sairaalan sisätilojen- ja ympäröivän luonnon välille”.

Taidetoimikunta valitsee taiteilijat, joilta teoksia tilataan. Ki valmistelee valintakierroksia muun muassa järjestämällä taiteilijaehdokkaille kävelykierroksia Laakson sairaalan tontilla.

Kivikasan takana on kaksi kaivinkonetta ja kuorma-auto, taustalla on suuri rakennus.
Ensimmäisenä sairaala-alueella vieraili taiteilijoita, jotka ovat kiinnostuneita kivestä ja kalliosta.

Kalliosta kiveksi ja pölyksi

Hankkeen viestintä pääsi mukaan ensimmäiselle käynnille, jolle osallistui kalliosta ja kivestä kiinnostuneita taiteilijoita. Koska taidetoimikunta päättää vasta myöhemmin, keneltä teosluonnoksia tilataan, sovimme, että emme paljasta taiteilijoiden nimiä.

Kiertelemme katsomassa säilyviä kallioita ja louhintatyömaata. Taiteilijat ovat kiinnostuneita myös juurista, oksista, puunrungoista ja pölystä, jota on kerätty talteen säkkeihin. Pöly syntyy, kun poravaunu tekee räjähteille reikiä kallioon.

Projektinjohtaja Olli Korhonen Destialta lupaa, että ainakin louhetta on käytettävissä runsain määrin, sillä sitä syntyy tontilla kaikkiaan puoli miljoonaa kiintokuutiometriä. Myös pölyä kerätään talteen varmasti riittämiin.

Puuta hyödyntävälle taiteilijalle olisi materiaalia odottamassa, sillä uusien rakennusten paikalta on jouduttu kaatamaan puita. Osa rungoista on varastoitu, ja puu voisi jatkaa elonkiertoaan sopivassa teoksessa.

Teokset toteutuvat 2020-luvulla

Taideohjelma rakentuu vaiheittain ja rinnakkain rakennusprojektin edetessä.

Seuraavaksi taidetoimikunta ja Ki keskustelevat tulevien teosten mahdollisista paikoista. Tarkoitus on löytää parhaiten juuri Laakson uusiin sairaaloihin sopivat teosideat. 

Toiveena on, että taidetoimikunta pääsisi arvioimaan ensimmäisen valintakierroksen teosluonnoksia syksyn 2023 kuluessa.

Lähikuva käsineestä, jossa pidellään harmaata massaa.
Talteen kerättyä pölyä.