Laakson terveysaseman ulkorakenteiden purku alkaa

Laakson terveysaseman purkutyö on edennyt ripeästi. Purkajat siirtyvät 6. kesäkuuta alkavalla viikolla myös rakennuksen ulkopuolisten rakenteiden kimppuun.

Laakson terveysaseman itäsiipi
Terveysaseman itäsiiven purkutyö käynnistyy, sillä sen paikalle rakennetaan uusi työmaatie. Työmaan liikenne kulkee sitä pitkin sairaala-alueelta alas Laaksonkentälle ja edelleen Nordenskiöldinkadulle.

Työ alkaa itäpäädystä Laaksonkentän puolelta. Työ ei aiheuta ensivaiheessa normaalia enempää melua. Liikenteen määrä pysyy ennallaan, sillä purettua betonia varastoidaan tontilla. Pölyämistä hillitään kastelun avulla. 

Käytännössä purkamista tekee purkusaksilla varustettu kaivinkone. Saksilla kone repii rakenteita pala kerrallaan.

Tavallista rakentamisen ääntä kantautuu

Purkuhommista tulee tässä vaiheessa tavallista rakentamisen ääntä, mutta työ ei ole meluavaa.  

Arkipäivinä ei meluavia töitä tehdään iltakahdeksaan saakka. Meluavia töitä voidaan tehdä arkisin kello 7—18. Meluaviksi töiksi purkutyömaalla määritellään betonin piikkaaminen ja betonin murskaus, joiden vuoro on myöhemmin tänä vuonna.

Pölyä hillitään kastelun avulla 

Purkamisesta tulee jonkun verran pölyä. Pölynmäärää voidaan vähentää kastelemalla rakenteita ennen purkua. Myös purkujätekasoja voidaan kastella tarpeen mukaan. Pölyn määrää voidaan hillitä myös kastelemalla purettavaa kohtaa paloletkulla purun aikana.  

Liikennettä ei tule lisää

Ulkorakenteiden purku ei lisää liikennettä sairaala-alueella. Aivan aluksi purkujätettä käytetään työmaan alueella. Terveysasema on rakennettu jyrkkään rinteeseen ja sitä varten tarvitaan työmaan sisälle tie, jota pitkin purkutyömaan koneet pääsevät liikkumaan terveysaseman pääoven puolelle.  

Kesällä Laaksosta sairaala-alueelta tehdään uusi työmaatie alas Laaksonkentälle ja Aurorankentälle. Kun uusi työmaatie on valmis, purkutyömaan liikenne kulkee sitä kautta Nordenskiöldinkadulle. 

Terveysaseman purkutyö valmistuu syksyllä 

Terveysaseman purkaminen valmistuu tämän hetken arvion mukaan loka-marraskuun vaihteessa.

Heinäkuussa alkaa päiväkotirakennuksen purkutyöt.  Päiväkodin toiminta päättyy ennen juhannusta, ja syyskauden päiväkoti aloittaa uusissa tiloissa.

Laakson sairaala-alueella olevien kerrostalojen purkaminen tapahtuu vuoden 2023 puolella, mikäli muutoksia ei tule.