Louheenajoa Lääkärinkadulla lauantaina 11.3. ja 18.3.

Louheenajo siirtyy uudelle työmaatielle sen valmistuttua.

Kaksi kaivinkonetta työskentelee aurinkoisella työmaalla.
Laakson sairaala-alueen työmaan maisemia 6. maaliskuuta.

Laakson yhteissairaalan rakentajat ovat louhineet tähän mennessä 15 000 kiintokuutiometriä kiveä Laakson sairaala-alueelta. Jotta louhintatyö pystyy jatkumaan suunnitelmien mukaan, louhekuormia ajetaan myös lauantaina 11. maaliskuuta ja mahdollisesti myös 18. maaliskuuta. Tarpeen mukaan kuljetuksia jatketaan lauantaisin muulloinkin.

Kuorma-autot ajavat Lääkärinkatua pitkin. Paikalla on liikenteenohjaajia varmistamassa turvallisuutta.

Louhekuorma-autot siirtyvät käyttämään uutta työmaatietä keväällä. Tie rakennetaan Laakson sairaala-alueelta alas Laaksonkentälle ja siitä edelleen Nordenskiöldinkadulle.

Melua aiheuttavia töitä tehdään arkisin klo 7–18. Työskentelemme muinakin aikoina, kaikesta rakentamisesta ja muista töistä syntyy jonkin verran ääntä.

Pahoittelemme häiriötä.